Kirjoittamisen ilo ja pelko

Kirjoittamine on aina ollut intohimoni. Jo nuorena haaveilin kirjoittajan urasta, ja kirjoitimme paljon tarinoita yhdessä ystävieni kanssa. Mutta mitä varttuneempi olen, sitä väkinäisemmäksi kirjoittaminen minusta tuntuu. Ennen kirjoitin fiktiiota, tarinoita, joissa sankarihahmot selviytyivät elämän eteen tuomista haasteista. Nykyään lukiolaisena kirjoittamisesta on tullut pakkotyötä, eikä se enää innosta samoin kuin ennen.

Edelleen haaveilen jonakin päivänä kirjoittavani romaanin, ja ideoita minulla on lukuisia. Mutta, seikat mitkä minua estävät unelmani toteuttamisessa ovat koulun - ja itseni luomat paineet. Olen monelle ystävälleni kertonut, kuinka pelko epäonnistumisesta pidättelee minua. Lisäksi toinen selvistä tekosyistäni on lukio. Lukiossa meille annetaan tehtäväksi kirjoittaa kuivia ja asiallisia tekstejä, joissa osassa on vältettävä omien mielipiteiden esille tuomista ja useassa kaunokirjallista lähetymistapaa. Minulle on hyvin vaikeaa luoda tekstiä ilman omaa persoonallista kirjoitustyyliäni. Tapanani on heittää erilaisia nokkelia (tyhmiä) ja leikkimielisiä ilmauksia ja vertauskuvia, kuten "Sorsat kelluivat vedessä ja muodostivat lintulautan". Jos minua käsketään kirjoittamaan vaikka uutisteksti sorsista, on hyvin todennäköistä, että tekstistäni löytyisi vastaavia kuvauksia. 

Olen hyvin tietoinen, että oikeinkirjoituks ja kappaleenjako ovat minulla hyvin... 

hakusessa. Pilkut pomppivat minne sattuu, ja yhden asian sullominen yhten kappaleeseen tuntuu aivan mahdottomalta. Onkin hyvä, että lukiossa vastaavien taitojen hallitsemiseen tarjotaan apua. Kuitenkin on hyvin epätodennäköistä, itseni osalta, että tulen ottamaan millään lailla opiski opettajan jättämistä kommenteista ainekirjoitusteni lopussa. Opettajan kommentti "Olisit voinut perustella väittämiäsi paremmin" on mielestäni hyvin pätevä, mutta hyödytön, jos se asetetaan vasta tekstin aivan loppuun. Jos kyseessä on mielipidekirjoitus, ja perustelen mielipiteitäni lähes jokaisessa lauseessa, olisi rakentavampaa osoittaa suoraan tekstissä ne kohdat, joka kaipaavat hiomista.

Lisäksi opettajan henkilökohtainen kommenti sekä huonoista että hyvistä puolista olisi paikallaan. Haluan kuulla mikä tekstissäni oli hyvää ja miksi, kun taas suurella osaa opettajista on tapana vain jättää pieni plus merkintä sen kappaleen kohdalle, mikä heidän mielestään oli tekstin paras kohta. Itse haluaisin kuulla mikä oli kyseisessä kappaleessa niin hienoa, ja miksi. Mutta suurin osa aineiden kommentoinnista on rakentavaa, negatiivista, palautetta. Tämä ei päde pelkästään kirjoittamiseen, vaan lähes kaikkeen tekemiseen. Eri urheilulajeissa keskitytään ennen kaikkea virheiden korjaamiseen, mutta urheilija saatetaan jättää kokonaan kehutta. Jotta kiinnostus lajiin tai mihin tahansa saadaan pysymään yllä, sekä positiivista että negatiivista palautetta tulisi antaa tasapainoisesti.

Haluan kehittyä kirjailijana, mutta epäonnistumisen pelko vaivaa, enkä usein jaksa edes yrittää parastani tämän takia. Lisäksi pelkään pettymyksen tunnetta, kun tuottamani teksti ei vastaa odotuksiani, tai se ei ilmaise käsittelemääni asiaa tarpeeksi hyvin. Ja viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä, opettajien painotus negatiivisen palautteen jättämiseen. Kyllä ymmärrän, että kommentit pyrkivät olemaan rakentavia, ja auttamaan tekstien hiomisessa, mutta niiden tuoma "en ole tarpeeksi hyvä" tunne saa kenet tahansa lannistumaan. Milestäni kehuminen on yhtä tärkeää, ehkä jopa tärkeämpää, kuin virheiden korjaaminen. Palaute on rakentavaa silloin, kun se sisältää sekä kannustavaa kommentointia, että neuvoja suorituksen parantamiseen.


-Nuutunut Rentukka